Ajankohtaista
Kalajoki aloitti juhannuksena pysäköinninvalvonnan Nive Notiksella
Kalajoen kaupunki käynnisti juhannuksena kunnallisen pysäköinninvalvonnan Hiekkasärkillä.
Pysäköinninvalvonnalla pyritään vähentämään virheellisiä pysäköintejä ja luvattomia leiriytymisiä Hiekkasärkillä erityisesti kesäsesongin aikaan. Lisäksi pysäköinninvalvonnalla pyritään lopettamaan ympäristölle haitallinen maastopysäköinti.
Kalajoen kaupungin tiedotteessa kerrotaan, kuinka pysäköintialueiden ulkopuolelle pysäköidyt ajoneuvot ovat vuotaneet metsiin öljyä sekä aiheuttaneet useita vaaratilanteita ja öljyntorjuntatehtäviä sekä pelastuslaitokselle että kaupungille.
Kaupunginvaltuuston päätös pysäköinninvalvonnan aloittamisesta tuli huhtikuussa, jolloin aikaa pahimpaan juhannusruuhkaan oli enää pari kuukautta.
– Kun esitin ajatustani ja aikataulua Nivelle, oli vastaus että homma onnistuu tiukasta aikataulusta huolimatta. Ratkaisun avulla saimme valvonnan prosessin helposti osaksi olemassa olevia prosesseja. Kehitysyhteistyö Niven kanssa on ollut helppoa ja kaikissa ongelmissa on löytynyt yhteistyöhalukkuutta ongelmien ratkaisemiseksi. Ennen kaikkea saimme toteutuksen maaliin tiukasta aikataulusta huolimatta, kertoo Kalajoen tietohallintojohtaja Juha Matilainen
Pysäköinninvalvonnan hoitamiseen Kalajoen kaupunki käyttää Nive Notis -mobiilisovellusta, jolla pysäköintivirhemaksut saa nopeasti ja helposti luotua Kalajoen M-Files-tiedonhallintaympäristöön.
– Lähdimme kehittämään pysäköinninvalvonnan sovellusta yhdessä Niven kanssa, sillä Niven mobiilisovellus mahdollistaa yksinkertaisen tietojen syötön M-files-järjestelmään. Kaupunki on rakentanut laskutusprosessin M-files-järjestelmän päälle ja Niven mobiilisovelluksella oli mahdollista luoda helppokäyttöinen ratkaisu pysäköinninvalvojille pysäköintivirheiden kirjaamiseksi ja maksujen luomiseksi, Matilainen jatkaa.
Nive Notis
Nive Notis -raportointiratkaisu mukautuu tarpeisiisi. Raportoitavat havainnot ja havaintoihin merkittävät tiedot ovat konfiguroitavissa.